30. toukokuuta 2010

at last !

Nyt on kuulkaas semmonen juttu että ollaan tässä parin viime viikon aikana äidin kanssa itsestämme niskasta kiinni ja tehty mun YO-mekkoa! Vielä mekko on viimeistelyä vaille valmis, ja valmiit kuvat näkyy sitten itse juhlakuvista, mutta näistä tekovaiheista ajattelin laittaa muutaman kuvan. :)

Alkuperäinen suunnitelmahan näytti tältä, mutta mekon edistyessä ajattelin että rypytys ja yläosa vie niin paljon huomiota, ettei niitä ruusuja oikeastaan tarvita. Säästyy myös paljon vaivaa kun ei tarvitse niitä näperrellä ja mekko on lisäksi helpompi yhdistää muihin asusteisiin.

mekko3

mekko6

mekko2

Korsettiyläosa valmistui suunnilleen tunnissa, kaavat meillä oli jo valmiiksi vanhojentanssimekon jäljiltä, mutta äiti jatkoi paloja vähän pidemmiksi vapaalla kädellä. Sovittelut ja istuvuuden tarkitus vei aika vähän aikaa, kun molemmat olivat asialla. Koko alusmekkoon kului loppujen lopuksi ehkä parisen työtuntia, luiden kanssa piti vähän säätää taipuvien saumojen takia (kierto aiheutti pienoisen pömpötyksen kankaassa), päätimme siis jatkaa luita vain kylkien alaosaan, eikä ihan alas asti.

mekko

mekko5
kauniit kasvoni olisivat aiheuttaneet niin suurta kateutta, että päätin rajata ne ulos kuvasta...

Alusmekon teimme siis ensiksi helman saumoja vaille kokonaan, ja sitten aloimme kiinnittää ja rypyttää päällyskangasta suoraan alusmekkoon kiinni. Kuvassa rypytystä on tehty vyötärön alue valmiiksi etupuolelta ja se on neuloilla kiinni. Rypytys on myös selkäpuolella ja sydämenmuotoisessa yläosassa, jonka tekeminen suunnitelmieni mukaan osoittautuikin hieman säätämiseksi :-D onnistui kuitenkin! Siitä ei vielä ole kuvaa, mutta mekko näkyy tosiaan kokonaisuudessaan myöhemmin :)

Täytyy kyllä sanoa että olen TODELLA tyytyväinen mekkooni, siitä tuli juuri sellainen kuin ajattelin! Ja perfektionistina voin sanoa että se ei ole aina niin :D Onneksi on näppärä ja ihana äiti, ja sen verran kärsivällinen että jaksaa väsyneenä kommenttini "toi ryppy on vähän liian leveä" "saisko tota kohtaa vähän ylemmäs" "tuleehan tää helma sit ilman mitään tikkejä" :-D

Asusteita en ole vielä suunnitellut sen kummemmin; haluaisin jotkut uudet tyyliin sopivat kengät, mutta ellen löydä/ehdi etsiä niin tyydyn Roomasta ostettuihin kiiltonahkaisiin kaunokaisiini vaikka ne eivät ihan täysin sovi tyyliltään mekkoon. Koruina ehkä helmet tai jotain missä on violettia, kultainen lyyra luo pienoisen ongelman sillä en halua sekoittaa metalleja, mutta kulta ei ole ihan oma väri. Hiukset tulevat löysälle kiharaiselle nutturalle joko niskaan tai toiselle sivulle ja meikin väriä en ole päättänyt - harmaa vai ruskeasävyinen? Harmaa sopisi ehkä lakkiin paremmin, mutta on vähän haasteellisempi toteuttaa....

YO-juhlista varmasti lisää myöhemmin, nyt pitää mennä nukkumaan sillä tuli eilen hieman valvottua ja huomenna, kuten tänäänkin, olisi taas töitä :-)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ooo tosta tulee varmasti hieno :-)

Riikka kirjoitti...

vaikuttaa hienolta ! ois tosi muksvaa nähdä kaikki muut äitisi sinulle tekemät mekot täälä blogissa :D en tosin tiedä oletko niitä jo julkaissut, mutta nopealla vilkaisulla en niitä täältä löytänyt ... =)

juuli kirjoitti...

Petra, kiitos kovasti, oon itse ainakin erittäin tyytyväinen lopputulokseen! :)

r-ii, kiitti myös, oon itekin ajatellut että vois laittaa myös ainakin vanhojentanssi- ja ysientanssimekkojen kuvat :) niitä ei oo tosiaan siis vielä blogissa näkynyt.. joka kerta vähän erikoisempaa ja vaikeempaa !

M kirjoitti...

Näyttää kyllä hienolta jo tuossa vaiheessa! Ja värikin on aivan ihana :)

juuli kirjoitti...

M, kiitos paljon ! mäkin tykkään kovasti, väri oli aika yllättävä koska mulla violettia on näkynyt vaatteissa lähinnä luumuna syksyisin :D olin jotenkin ihan unohtanut ton värin mutta onneksi oli noin kivan väristä kangasta, sopii tällaiselle erittäin vaaleaihoisellekin :)