23. huhtikuuta 2010

ilouutisia! (mulle siis)

Nyt on ollu taas vähän hiljaista, oon nauttinut täysin rinnoin siitä, ettei ole kertakaikkiaan mitään velvollisuuksia liittyen kouluun tai töihin. Tietysti on pitänyt hoivata ja kouluttaa tuota meidän pumpulipalloa, mutta sitä lukuunottamatta ei ole tarvinnut tehdä mitään; päivät ovat kuluneet mm. löhöillessä, koneella surffaillessa, lukiessa, random -jumpissa ja salilla käydessä (sain vihdoin liityttyä Fressille pari viikkoa sitten, tarjous oli liian hyvä! ilmapiirikin on mielestäni parempi kun esim. GoGolla, suosittelen!) ja on sitä poikaystävääkin tullut nähtyä ja muutamaan otteeseen noita muita, vähän kiireisempiäkin kavereita :)

Mutta niihin ilouutisiin! Ensinnäkin, noin viikko sitten yks aamu olin ikionnellinen; syksyllä, kun oli ehtinyt tulla noin 5-10cm lunta, kävin yks ilta hakemassa postit. Sormessa ollut poikaystävältä edellisenä jouluna saatu Talon sydän -sormus luiskahti sormesta, kilahti laatikon kanteen ja hukkui hankien syövereihin. Haravoin aluetta varmaan tunnin taskulampun kanssa ja lopuks vielä kerättiin ja sulatettiin lumet perheen avustuksella vähintään viiden neliömetrin alueelta. Ei löytynyt. Valmistauduin jo etten ikinä näkisi sormusta enää ja harmitti. SITTEN! Viime viikolla isäpuoleni tuli aamulla huoneeseeni kädessä sormus ja sanoi että siellä se kiilsi ojanpohjalla, jes! Ihan mahdoton tuuri :D

sormus
lainasin kuvan täältä, ja kyllä, olen nyt niin laiska etten jaksanut kuvata omaani :--D

Toinen onnellisuusasia, mikä on ehkä vähän hölmömpi :-D Sain vajaa vuosi sitten kauniin orkidean syntymäpäivänäni kummisedältä, ja sen tiputettua silloiset kukkansa epäilin vahvasti että en tule ikinä nauttimaan saman kasvin kukista enää. Kastelin sitä kuitenkin jokseenkin säännöllisesti, paitsi talvella jäi muutamia viikkoja välistä ja kuvittelin sen kuolevankin piakkoin. Nyt olen taas suunnilleen kuukauden verran kastellut kukkaa säännöllisesti ja suureksi riemukseni havaitsin toissapäivänä(?) kukkajanasta kasvanan nupun! Nyt se on jo pari-kolme senttiä pitkä ja odotan innolla kukkien puhkeamista. Hain jopa orkideoille tarkoitettua lannoitetta innostuksessani, jospa musta kuoriutuisi oikea viherpeukalo :D ihan kiva piristys kun kaksi vuotta (ennätys!) pöydälläni kestänyt jukkapalmu sairastui kaamosmasennukseen syystalvella ja kuoli pois muutama kuukausi sitten.

en muista kyllä yhtään minkäväriset kukat tossa on... kai ne valkoiset oli :D laitan kyllä siitä omastain varmaan jos se nyt saa aikaseks kukkia..
orkideakollaasi

Että sellaista, nyt voi löysäilyä jatkua vielä pari viikkoa kunnes jatkuu työt, ihan riittävä loma tähän väliin kyllä :) Pihallakin vois alkaa jo vihertää enemmän, niin olis intoa mennä uloskin kuvailemaan!

Ps. vielä yks iloisuudenaihe; ei mätkyjä tänä vuonna! Sen sijaan tiedossa kuuskymppiä joulurahaa :) ei se päätä huimaa, mut on kuitenkin parempi kun reilu satanen ylimääräistä maksettavaa :D

PPS. MITEN HITOSSA SAAN NOI KUVAT KESKELLE JA ILMAN TYHMIÄ KEHYKSIÄ?? menee hermo kun ne on tyhmät noin :-D

7 kommenttia:

BonBon kirjoitti...

Muistaakseni sun pitää sieltä asetuksista vaan valita noi kehykset saman värisiksi kun pohja, ja sitten kuvat saa keskelle vissiin vaan vaihtamalla sitä teemaa(vai millä nimellä se kulkikaan..), siellä on eri vaihtoehdoissa noi kuvat eri kohdissa. :) Toi kannattaa tehä eka ennenkö alat värejä säätään, koska muistaakseni kaikki värit joutuu laittaa uusiks:/
Ps. Oon jo jonkin aikaa lukenu blogias (anonyymina) ja tykkään kovasti, jatka samaan malliin!;)

juuli kirjoitti...

BonBon, okei no noi kehykset pitää ainakin sit saada säädettyä... hmm mun mielestä me valittiin kyllä sellainen et ne kuvat ois keskellä ja muuta mut en tiedä sit sekosko tän pasmat ihan täysin kun onnistuttiin siirtään noi infopalkit tonne vasempaan reunaan oikeen sijaan :D mut kiitos kovasti neuvoista, pitää nyt koittaa säätää tässä joku päivä kun on semmonen html -koodifiilis :-D ja kiitos vielä, yritetään jatkaa yhtä hyvinä ja koitetaan parantaakin, että toiveitakin otetaan vastaan :)

Ida365.fi kirjoitti...

kuvat saa keskelle ihan siinä tekstinmuokkauskohdassa, siinä on niitä eri vaihtoehtoja mihin kuvat keskittää! klikkaa kuvaa ja sitte TÄTÄ: http://i40.tinypic.com/xpwq46.jpg nappia niin pitäs siirtyä keskelle ilman ulkoasujen vaihtamista;-)

juuli kirjoitti...

ok, tänks ida, pitäne kokeilla :-D oon aika uuno näiden kanssa mut ehkä mä vielä opin, pikkuhiljaa..... :D

juuli kirjoitti...

haaaa jes se toimi :-D nyt pitää vielä ettiä toi kehysväri jostain...

sara kirjoitti...

juuli poistin noi kehykset! :--)

juuli kirjoitti...

jee hyvä sara, saat näyttää joku päivä noi systeemit...