12. huhtikuuta 2010

sisustamisen iloista

"Olet ironiantajuinen pop & hip!

Kuljet maailmassa pilke silmäkulmassa ja pidät yllätyksistä. Kotisi ei ole tavanomainen, vaan ilmennät sillä omaa persoonallisuuttasi. Olet hyvin tyylitietoinen ja erotat erilaiset virtaukset ja suuntaukset toisistaan. Uskallat yhdistää outoja asioita ja intensiivisiä värejä keskenään. Lempimateriaalejasi ovat muovi, maalattu puu, kromattu teräs ja kaikenlaiset viime vuosisadan pinnat. Metsästät väsymättä klassikkokalustetta, jonka olet päättänyt saada. Seuraat tarkasti visuaalisen kulttuurin pintavirtauksia ja poimit sisustusideoita käyttögrafiikasta, typografiasta ja sarjakuvista. Sinun luonasi kyläillessään ihmiset kulkevat huoneesta toiseen hämmästellen aikaansaannoksiasi."


Tällaisen tuloksen sain Avotakan tyylitestistä - mielestäni tulokset pitävät paikkansa melko hyvin, ellei jopa erittäin hyvin. Testi oli paljon yksityiskohtaisempi ja mielestäni hauskempi kuin aiemmin blogeissa mainittu Tikkurilan vastaava testi. Tikkurilan testistä sain tulokseksi Aitouden etsijä ja nousevaksi tyyliksi Valikoiva nautiskelija, en voi kieltää etteivätkö nämäkin pidä paikaansa.

Pidän paljon yleisesti modernista, pelkistetystä ja klassisen skandinaavisesta lookista, mutta kyllästyn helposti ja kaipaan paljon uusia virikkeitä ja innovaatioita. "Perus" ei vaan riitä, vaan täytyy, kuten tuloksetkin sanovat, olla jotain erikoista ja persoonallista. Sisustuksessa makuni vaihtelee usein; välillä tunnen suurta vetoa lähes kliiniseen, kiiltävään valkoiseen tilaan jossa eloa tuovat lähinnä materiaalit ja pinnat, kiiltävän ja matan yhdistelmät, välillä taas, etenkin syksyisin kallistun enemmän etnisen kannalle, tummine massiivisine puukalusteineen ja murrettuine liilan sävyineen, kynttilöitä ja erilaisia kaiverrettuja yksityiskohtia ja koriste-esineitä unohtamatta. Joskus minua puhuttelevat jopa söpöt mökit ja huvilatkin punamultamaaleineen ja kukkineen :-D
loft
loft2

Useimmiten sydämeni sykkii kuitenkin hieman "maskuliinisemmalle" tyylille. Perusvärinä toimii valkoinen, mutta siihen tuovat särmää betoni, rappaukset, raaka tai valkoiseksi maalattu tiiliseinä, kromi, graafiset muodot ja musta ja suurensuuret, yksinkertaiset huonekalut ja avara tila. Tarvitseeko edes mainita, että unelmakotini olisi siis vanhaan tehdasrakennukseen remontoitu loft-asunto, jossa olisi juurikin paljas betonilattia, ainakin yksi tiiliseinä, valtavat ikkunat, suuri avokeittiö ja tilava makuuparvi, josta näkymä noin 100000m korkeaan olohuoneeseen. No, ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa, ensikoti ei varmaan täysin tule vastaamaan unelmiani vaan jostain täytyy tinkiä...

No, päädyin tähän sepustukseen kuitenkin Hullujen Päivien inspiroimana, huomasin että Pentikin lasipallojalkalamput ovat keskiviikkona alennuksessa, 40cm korkeat 19,90e ja 46,5cm 24,90e. Ja koska valaistus on mielestäni puoli sisustusta, olen kuolaillut kyseisiä lampunjalkoja varmaan jo muutaman vuoden, ja olen 100% varma että tuollaiset päätyvät vielä omaan kotiini, kunhan sellaiseen joskus pääsen muuttamaan. Alkuperäinen hinta noille korkeammille versioille on Pentikin sivuilla 49,90e, siis puolet enemmän! Kaksi niitä pitäisi kuitenkin saada, joten pitänee mennä keskiviikkona jonottelemaan, koska minähän "säästän" siinä melkein viiskymppiä! ;D Eipä tietty vielä ihan ajankohtaista ole, mutta vuoden päästä ehkäpä..

pentik

Jatkan vaihteeksi sisustusunelmoimista ja vuokraovi.com:in selailua... Ei enää kauaa kun voin etsiä sitä omaakin kämppää :-D

Ps. kuvat poimin Pentikin sivuilta ja mtv3:n sisustusosiosta (Divaani-lehdessä julkaistuja kuvia)

EDIT: yhyy olin myöhässä, ei niitä ollut enää yhtään jäljellä kun pääsin Stockalle asti joskus ysin tienoilla! :'( mut äiti sano että ne voi olla mulle ylppärilahja <3

Ei kommentteja: