13. heinäkuuta 2010

Mistä on hyvät festarit tehty?

Hyvät festarit on todetusti tehty loistavasta porukasta, lämmöstä, fiiliksestä, bändeistä, sekoilusta, spontaaniudesta, palamisesta, naarmuista, auringonpistoksista, nestehukasta, leirintäalueesta, univajeesta, jatkoista, abc:lla nauramisesta ja pumpun metsästämisestä !

Perjantaina suunnattiin tyttöporukalla tosiaan suoraan töistä kohti Turkua ja pienien upareiden, ottoautomaatin etsimisen ja paikallisten jututtamisen jälkeen löysimmekin leirintäalueen parkkipaikalle. Jono leirintäalueelle oli kaikenkaikkiaan rapiat kolme tuntia, mutta onneksi pojat oli päässeet paikalle vähän aikemmin ja piti kiltteinä meillä paikkaa - eikä jouduttu jonottaa auringon porottaessa niskaan kuin "vain" pari tuntia.

muoks40
onnellisena poikien kasausoperaatiota seuraillessa

muoks2

Lopulta päästiin itse festarialueelle vasta iltasella, telttojen kasailuun ja muuhun meni hetki. Saatiin myös oivaa viihdettä kun me tytöt kasailtiin teltta näppärinä noin kymmenessä minuutissa kun taas pojat mähkäilivät omansa kanssa vielä puoli tuntia myöhemmin (vaikka niiden teltta oli kuulemma paljon hienompi, hah) Lopulta ehdittiin nähdä keikoista vain Ozzy, Pimeyden Prinssi, mutta se oli sen arvoista. :D SE SOITTI PARANOIDIN ! nyt voin kuolla :----D oltiin aiemmin päivällä heitetty läppää että sille on pakko huutaa se perinteinen soittakaa paranoid............

muoks23

muoks30

muoks15

Lauantaina Sarakin pääsi paikalle töistä raikkaana kuin mikä meihin muihin verrattuna, ja meno oli myös lauantaina kova. Useimpien bändien, mm. PMMP:n, veto oli hieman alhainen verrattuna normaaliin, mikä tosin oli ehkä selitettävissä lämpötilalla joka lavalla lähenteli todennäköisesti 40 astetta. Pieni pettymys oli myös The Sounds heidän vedettyä saman setin kuin syksyn Pakkahuoneen keikalla... Biisit oli hyviä, ei siinä mitään muttakun välispiikitkin oli melkein samat niin vähän latisti tunnelmaa.

muoks36

muoks11

muoks1

muoks14

Sunnuntaina aamulla lähti Sara ja Mimmi kotiin (suoraan jatkoilta), joilta me muut jatkettiin lähes samoilla silmillä viimeiseen, siihen asti tuskaisimpaan festaripäivään. Mitään vettä vahvempaa ei silloin enää nautittu, mutta infernaalisen paahtava ystävämme aurinko teki päivästä lähes sietämättömän - auton mittarin mukaan lämpöä oli varjossa 36 astetta, joten paahteinen, tasainen leirintäaluepelto kuin myös itse festarialue tuntui maanpäälliseltä helvetiltä, missä tappavaa kuumuutta ei päässyt mihinkään pakoon. Istuimme siis kylmässä vedessä kastelluissa vaatteissa, märkien vilttien alla jotta olo olisi jokseenkin siedettävä.

Poikien autosta oli kumi puhjennut ja rengas tyhjentynyt, joten lähdimme sitten päivällä toisella autolla seikkailemaan Turun keskustaan etsimään aukinaista rautakauppa, josta voisi ostaa pyörän pumpun. 020202:n tietäväisen palveluhenkilökunnan avulla löysimme ainoan sunnuntaina aukiolevan kaupan, jossa "mahdollisesti voisi olla pumppuja" ja pääsimmekin pihaan noin minuuttia ennen kaupan sulkemista - ja olihan siellä niitä pumppuja, hoooray! Vähän ehkä rändom festaripäivä, mutta pääsivät pojatkin sitten illalla kotiin :-D Festarialueelle päästiin seikkailujen takia sen verran myöhään, että osa keikoista oli jo mennyt ja katselinkin itse vain The Arkin, Flogging Mollyn ja pätkän Regina Spektoria. Sen jälkeen lähdimmekin väsyneinä, rähjäisinä ja hilpeinä kotia kohti.

muoks31

muoks7

muoks8


Saldona festareilta jäi auringonpolttamia, pisamia, raapaleita, käynyttä makkaraa laukussa, univelkaa (pe-su öinä nukkumissaldo oli lukuisissa osissa yhteensä noin 5 tuntia...), loistava fiilis ja ihan hauskojakin kuvia :-D jeeee tätä lisää, viikon päästä Muse, ei ehkä ihan yhtä hc, mutta varmasti taattu LOISTAVA FIILIS!

5 kommenttia:

Lauriina kirjoitti...

Voi aurinko! Se kuumuus kävi kyllä jossain kohtaa ihan sietämättömäksi, eikä leirinnässä ollut pientäkään varjoa. :-F Kaikesta huolimatta oli ihan mahtavaa kanssa!

Ps. Taisin bongata teidät leirinnässä! ;-)

Anonyymi kirjoitti...

bongasin teitin ja noi pojjaat joltain keikalta, en kyllä pysty muistaa miltä enkä ehtinyt perään huudella kun nimet katos :-----D

eniveis mahtava ruissi !

juuli kirjoitti...

Lauriina, joo se oli kyllä ihan mieletön se kuumuus jossain kohtaa, voin kuvitella kuinka moni kärsi siitä vielä vähän pahemminkin jos ei oikein pystynyt huolehtimaan itsestään... :-D haha voi ei toivottavasti oli joku aikainen aika päivästä sillon ettei ihan nolattu itsejämme kuitenkaan...... :DD mut oli joo ihan loistava :)

Anonyymi, hmm saatto olla joko PMMP, Sounds tai sit se Ozzy koska en ihan kauheen monella keikalla ainakaan siellä ihan lavan edessä yleisössä ollut :) ja sen ozzyn ja pmmp:n taisin olla noitten sällien kanssa... mutta joo oli kyllä ihan mahtavaa, lähtisin kyllä heti uudestaan ! :)

JUUHEL kirjoitti...

HOW COOL!!!! uumama tulis jo elokuu ja jurassic niin pääsisin kanssa festareille! 8----)

juuli kirjoitti...

JUUHEL, no niimpä oli kyllä veri coooool indiid ! ootteko siellä montaki päivää vai miten 8)