11. kesäkuuta 2010

mä myös, mä myös!

Heii täytyyhän munkin päästä tekeen oma YO -postaus ! :D On vaan vähän venähtänyt tän toteuttamisen kanssa, sunnuntaina ensinnäkin sain isältä kuvia vasta myöhään illalla eikä sit jostain syystä muutenkaan tuntunut oikein siltä että jaksaisi mitään kirjoitella... Töitä onkin sitten ollut tähän asti joka päivä taas, keskiviikkona piti olla vapaa mutta tiistaina mut soitettiin kuitenkin töihin. Tänäänkin pääsin vasta puol ykstoista kotiin asti, mut huomenna on vapaapäivä niin aattelin että voin kuitenkin hetkisen valvoa..

vähän tyhmää laittaa melkein samoja kuvia kun saralla, mut muuten mulle ei jää kauheesti mitään ihmeellisiä :--D

yoS

yo3S

yo7S

yo9S

Mekon väri näytti kuvissa vähän hassulta kun toi kangas tuppas hohtamaan aika reilusti, näyttää siis kummallisen vaalealta. Oikeasti väri on kylläisempi, niinkuin alapuolella olevissa kuvissa. Niin ja mekkohan tosiaankin on ihan alusta loppuun äidin käsialaa.

yo22S

Meillä oli ainakin tosi loistavat tarjoilut, ruokaa riitti ja oli namia! (nimim. vedin noita juustokakkuja vielä maanantaina...) Pippalot oli siis meillä ihan kotona ja sapuskat äidin tekemiä, meni suunnilleen jo rutiinilla koska meillä on uusperheessä ollut tähän mennessä jo neljät rippijuhlat ja yhdet YO-juhlat ennen mun lakkiaisia :D ja kaikki siis pitkälti mamin järjestämiä.

ruoka2

ruoka7

ruoka

Mutta kuten Sara jo sanoikin, oli kyllä ihan LOISTAVA päivä! Kaikki meni putkeen, aikataulut pysyi niin kampaajan, oman meikkauksen, juhlien, kuvausten ja kotivieraiden suhteen. Illastakin tuli aivan mahti, ja ihan suunnittelematta! Kiitos hyvän seuran :) (kuviakin laitan myös jatkoilta vielä myöhemmin, tuli vähän testailtua kameraa, jonka sain lopulta lahjaksi... ;D ) Kaiken muun sujumisen lisäksi en olisi voinut olla tyytyväisempi lahjoihini! Canon ixus 130:sen sain äidiltä, ihanaisen Block -valaisimen sain kummeiltani, toiselta tädiltäni sain toivomani Mariskoolit huurrettuna ja kirkkaana, ja muutaman astian lisäksi ei tavaraa juuri ollut - täydellistä siis, loput lahjoista tuli rahana.

Tänään hain myös koevedokset virallisista YO-kuvistani, ja valinnanvaikeus on suuri! Kuvat ovat niin erityylisiä mutta kaikki kivoja että on vaikea päättää yksi oikea :D Laitoin tähän kuitenkin pari tyyliltään suosikkiani, toisessa näkyy vielä mekon malli melko hyvin :)

yo19S

yo20S

vihdoinkin ylioppinut kiittää ja kuittaa, huomenna kaupunkiin Saran kanssa vapaapäivää viettämään! Ciao bellas, nyt tulee uni !

-Juuli

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

toi eka virallinen yo kuva on ihana :)

juuli kirjoitti...

r-ii, tänkjuu veri meni ! :)